Kirjoitin helvetin pitkän selostuksen äsken, kunnes kone päätti pimahtaa ja heittää kirjoitukseni bittiavaruuteen. Hyi mua, oon laiscapasca, enkä ole aikoihin kirjoitellut. Toivottavasti volume II:sta tulee edeltäjäänsä parempi ja saatte vihdoin lukea edesottamuksistani.

Ilouutisia on vihdoin roppakaupalla, voisin aloittaa lempparibaarini ihanimman illan säästämisestä, eli viettämäni hautajaiset osottautuikin ennenaikaisiksi, sekä nostalgioiminen ja angstaus oli aivan turhaa. Ilmeisesti omistajalle sateli liian paljon valituksia ja tämä päätyi mua miellyttävään ratkaisuun. Karaåken aikataulua toki muutettiin hieman, pilkku tulee tuntia aikaisemmin, mutta enköhän mä pärjää. Tosin muutamaan sunnuntaihin en ole päätynyt vakkarilaan, mutta nyt sunnuntaina olisi tarkoitus ottaa vähän ryyppyä koulun päättymisen johdosta.

Kissaetsintäni tuotti tulosta, parin viikon päästä saan kotiini vihdoinkin exotic-pennun. Vielä olisi vähän hankittavaa, kuten kissanhiekka, kynsisakset ja ruokakupit. Odotan niin hirveästi sitä päivää kun lähdetään hakemaan poikaa kotiin. Toinen oli niin suloinen ja ihana, kun käytiin isän kanssa katsomassa sitä vajaa kuukausi sitten. Musta tulee vihdoin kissamami. Saa onnitella! Kasvattaja tuntui todella ihanalta ja vastuuntuntoiselta ihmiseltä, joka oikeasti välittää ja rakastaa kissojaan, enkä usko että jos joku pulmatilanne tulee, että soittaminen olisi mitenkään vaikeaa.

Kolmas ja ihanin uutinen on se, että mä olen ihastunut. Tuntuu, että olen löytänyt ihmisen, jonka kanssa me todella puhutaan samaa kieltä. En olisi uskonut poikaan tutustuessani, että meistä tulisi mitään suurta, mutta hetki hetkeltä, toivon sitä yhä enemmän ja enemmän. Yllätin itseni yksi launtaiyö kysymästä tältä pojalta yhden todella hedelmällisen messengerkeskustelun jälkeen, että haluaisiko hän että tapaisimme seuraavana päivän. Ihanuus viihtyi luonani 8,5 tuntia ja puolet ajasta istuimme sylikkäin. Tykkään eniten. Poika on osoittanut ja vakuuttanut, että pitää musta ihan hirmuisesti, mutta pitää seurustelua vielä liian aikaisena. Mä en taas itse tajua mitä siinä voi menettää jos heittäytyy. Tykätään toisistamme, enkä näe mitään ongelmaa. Toki myönnän, että liitelen taas liikaa pilvissä ja olisi ihan hyvä, että joku tulisi ja tarttuisi puntista kiinni, sekä ravistelisi vähän. Oon joutunut pettymään niin monta kertaa aiemminkin ja pelkään, että tästä tulee suuri mahalasku. Tuntuu niin täydelliseltä, että jossain vaiheessa varmaan vielä juttu puukottaa selkään. Pitäisi osata nauttia hetkestä, mutta mulle se on aina ollut niin käsittämättömän vaikeaa.

Ollaan vietetty vasta kolme päivää yhdessä pojan töiden ja koulun takia, mutta perjantaina asiaan tulee muutos ja pystymme näkemään useimmin. Toki niinä päivinä jolloin emme ehdi nähdä, puhumme tunteja puhelimessa. Ei vielä olla päästy juttelemaan mistään kovin syvällisestä, mutta juuri tällainen normaali ajatustenvaihto tuntuu niin helpolta, ei tarvitse olla niin hemmetin korrekti ja toinen ymmärtää niin hyvin. Toivoisin, että jonain päivänä tuo poika olisi se henkilö, joka täydentää lauseitani ja tarttuisi käteeni väkijoukossa. Ensimmäistä kertaa aikoihin, tuntuu siltä, että olen oikeasti onnellinen ja asiat on menossa parempaan suuntaan. Olemme toki erilaisia ihmisiä, mutta toivon, että se ei missään vaiheessa olisi mikään kynnyskysymys. Toinen vaan tuntuu oikeasti niin aidon hyvältä. Fiilikseen sopii Egotripin Asfaltin pinta kuin nyrkki silmään.

Henkilö on pysytellyt poissa ja uskoisin, että se on vihdoin tajunnut, että meidän juttu on ohi. Pelkään kuitenkin että se toteuttaa viimeisen tekstiviestinsä sanoman ja haluaa nähdä. Mä en halua että se enää tulee pilaamaan yhtään mitään, varsinkaan nyt kun kyse ei enää ole vain mun satuttamisesta, vaan tässä on poika, jolle en koskaan haluaisi mitään pahaa. Mutta henkilö on taas poika, jota joskus tunsin rakastavani todella paljon. Nyt kuitenkin lupaan tehdä sen, että annan jollekin uudelle ja kauniille mahdollisuuden, enkä halua enää koskaan sitä vanhaa paskaa takaisin. It's up to me.