Oon tosi surullinen siitä, että kun mä olen löytänyt ihmisen, jonka vieressä mun oli hyvä olla, muut ihmiset on sitä mieltä ettei sais olla. Tai saisi olla, mutta ilmeisesti ne luulee että mies on niille avointa riistaa ja sitä saa mun kuullen arvostella ihan mistä vain ja kuinka paljon tahansa. Se sattuu mua. Haluisin ja oonkin ylpeä Ihanasta, mutta kaverit imee puolet siitä pois. Ihan kuin en saisi olla onnellinen. Ihana on älykäs, järkevä ja kaiken puolin tosi mukava ihminen, eikä kaverit voi edes yrittää asettua mun asemaan. En haluais enää kuunnella kertaakaan kyselyjä siitä, oonko ruvennu pitämään eläkeläisten bingoiltaa, kun haluan tavata Ihanan. Varsinkin, kun syntymätodistuksenkin mukaan oon hengaillu aikuisena parisen vuotta.

Ei mitään uutta tosin tällä saralla ole vielä tapahtunut, näin Ihanan baarissa sunnuntaina, eikä edes moikattu. Mä kynsin hampain haluisin taistella ja nähdä sitä, mutta en tiedä toisen ajatuksista. On se tätä ennen mulle baarissa moikkaillu, mutta mitään se ei ole meidän tapaamisten eteen tehnyt. Joko se oli vain sen yhden illan perässä tai ripustautunu entiseensä. Haluaisin vaan kuulla sen suoraan, en tykkää tästä epätietoisuudesta. Sydän sanoo, että laittaisin sille vielä kerran viestiä, mutta järki laittaa perääntymään ja pistää ajatteleen, että se tulee vaikka tanssiin ripaskaa mun oven taakse jos haluais mut.

Haluaisin vaan ripauksen kannustusta. Anyone?