Jos nätisti pyytäisin, tulisko joku ystävällinen vetäseen parit litsarit mun poskille ja samaan syssyyn ottais pillistä kiinni med tiukka ravistus. Suuressa hellyydenkipeys- ja kukaan ei rakasta mua -itkupotkuraivarin jälkeen otin kännyn käteen ja menin soittamaan henkilölle. Kuusi viikkoa pysyin päätöksessäni ja nyt pilasin kaiken. Anteeksi kiroiluni, mutta voi vittu että osaan olla tyhmä. Nyt sillä on mun numero, eli se saa mut haaviinsa aina kun haluaa ja kun edelleenkään en osaa sanoa sille ei. Miksi haluan satuttaa itteäni koko ajan enemmän ja enemmän? Kyllä tiedän sitä näkemättäkin kuin ihana se onkaan ja miten hyvältä se tuoksuu, ja sen, että sen kosketus on jotain maailman samettisinta. En näköjään saa koskaan jakelukeskukseen hakattua sitä, ettei tuo ihminen ole mulle hyväksi.

Ihan vinkiks kaikille koko loppuelämäks, älkää ikinä rakastuko, ellei teille ole sanottu että teitä rakastetaan.