Yhhyh miten oon laiska kirjoittamaan tätä. Äsken hakkasin viisi minuuttia käyttäjätunnustani kun olin ihan unohtanutkin. Nyt parannetaan urakalla ja ruvetaan harrastamaan kirjoittamista, kun änkesin kaiken huipuksi koulussa luovan kirjoittamisen kurssille. ;<

Nyt on tapahtunut ja paljon, olisi pitänyt jo aiemmin kirjoitella fiiliksiä siitä kaikesta mikä ympäröi, mutta nääs oli sitten niin jännää ettei millään pystynyt venymään.

Tapasin maailman kivoimman miehen baarissa, - tai ainakin luulin niin. Käytiin treffeillä ja siltä tuli jälkikäteen viestiä että kiitos ihanasta seurasta ja olisi kiva nähdä vielä. Sitten kaikki päättyy ja herrasesta ei ole kuulunut mitään. Ellei lasketa meikän laittamia tekstareita joihin se on vastannut, mutta ei lasketa. Kerrankin taas luulin löytäneeni jotain parasta ikinä niin kaikki menee reisille, niin tyypillistä mun tuuria. Rupeaa loppumaan usko ihan täysin, tuntuu etten ikinä löydä mukavaa miestä, jonka kanssa voisi jakaa elämänsä ja nauttia pienistä kauniista hetkistä. Vaadin kai liikoja.

Huomenna kaverin kanssa kahville, toivottavasti se saa edes vähän mieltä kohenemaan. Todennäköisesti finaaleissa mietitään miksei me löydetä miestä ikinä ja loppuviikko masentaa urakalla.

Eilen vajosin uskomattoman alas eli soitin tekniselle tuelle ja olisin pyytänyt sitä viihdyttään mua, mutta luojan kiitos se oli naisensa kanssa. Oli vain niin uskomattoman tylsää, taas vaihteeksi niitä hetkiä kun toivoo että tylsyyteen pystyisi kuolemaan. Loppuviikko on sitten aikalailla sovittua, baareileen olisi kiva lähteä mutta jos näen tuon urpon miehen siellä niin ei kiva. En tajua mitä kolmekymppinen fiftari tekee teinihelvetissä, tai no joo, huijaa mun kaltaisia hyväuskoisia pellejä.

Ahmimiskausi. ;<

Tästä tähän.