Oon hankkimassa uutta perheenjäsentä. Kissanpentua nimittäin, meikätyttö on aivan ihastunut persialaisiin ja exoticeihin. Oon jättänyt internetin täyteen ostoilmotuksia, eikä vielä kukaan ole tarjonnut pentuaan. Oon soitellut muutamien perään, yhden kasvattajan kanssa ei ollut kovin hedelmällinen keskustelu ja ajattelin sen jättää omaan arvoonsa, ja toinen ei ole vastannut sähköpostiin, puheluun tai tekstiviestiin(jota eritoten pyydettiin). Ois vaan kamalan kiva, että ne viitsisivät edes ilmottaa, jos kyseinen pentu ei ole enää varattavissa. Oon ehkä vähän liian kärsimätön, mutku haluun nyt ja heti tänne suloisen palleron! Jos jollain enkelillä sattuisi olemaan haluamaani pentua myytävänä, täältä ilmottautuu eläinrakas henkilö, joka tarjoaa pennulle rakastavan, tunnollisen ja huolehtivan kodin, jossa aikaa riittää silmäterälle. Musta tulis oikeen muksakka kissamami.

Kävin tänään porukoillakin pyörähtämässä, isä oli jotenkin äksy ja joku maailman epäystävällisin taas vaihteeks. Isän vaimon mukaan se on ollu tollanen jo parisen viikkoa. Oon inasen huolissani siitä, ei sillä oikein ole ketään kelle avautua, jos siltä sattuu tuntumaan. Tai en tiiä, mutta en usko että ainakin se vaimolleen mitään puhuu. Haluis vaan jotenkin elää mukana ja olla tietonen mitä sen päässä liikkuu, mutta eipä sellasia voi toiselta vaatia, ellei se ite suostu vapaaehtoisesti kertomaan. Se on aina ollut sellainen, että pitää kaikki syvimmät tunnot itellään ja kantaa valtavaa painolastia harteillaan, enkä mä ainakaan omilla tempauksillani asiaa yhtään helpota. Eilen se oli mulle ihana oma itsensä, mutta tänään taas kuin joku toinen. Toivottavasti se tietää mun rakastavan sitä.

Tää jäi nyt vähän torsoks, pitäis kohta mennä katsomaan Rimakauhua ja rakkautta. Jossain vaiheessa voisi antaa itestään astetta enemmän ja kirjottaa yhdelle poijjaalle ajatuksiani.

Tästä tähän.