Kun on jonkun asian saanut kirjoitettua tänne ja on tullut huudatettua sitä, mitä aion tehdä henkilön suhteen, tapahtuu kaikki aivan päinvastaisesti. Tietysti tuttuun tapaan sanoin "EI" aluksi, mutta eihän se ole koskaan riittänyt sille.

Onhan se aina hienoa uppoutua tähän itsepetokseen, eli ajattelen vain sitä kuinka henkilö ennen lähtöään tuli luokseni ja silitti. Ennen tätä en ole saanut pienintäkään kosketusta kaiken jälkeen, ellen itse ole alkanut anelemaan. Silloinkin niitä satelee harvaan ja erittäin vastahakoisesti. Jotain muutakin edistystä olin havaitsevinani, nimittäin ensimmäisen kerran oikeasti se sanoi jotain, mikä viittasi siihen, että se tietää että asioiden pitää muuttua. Ei se varsinaisesti sanonut haluavansa sitä, mutta tietää että niin täytyy joskus käydä. Se ei tietenkään tarkoita mitään positiivista mun osalta, päinvastoin. Silloin kun se toteuttaa uhkauksensa(?), mulla ei ole enää ikinä mitään asiaa iholle.

Olin ja olen edelleen vaan niin järjettömän surullinen tapahtuneesta. Tuntuu, että jokaisen tuollaisen kerran jälkeen muutun astetta vähemmäksi. Viime kerran jälkeen, istuin vain sohvalla tuijottaen ei mihinkään itkemättä. Sisällä rupeaa vähitellen kypsymään "ei ikinä", mutta miten helvetissä saan sen toteutettua? Jos se välittäisi musta edes vähän, se sanoisi sen itse. Kuitenkaan se ei saa multa mitään sellaista, mitä ei saisi jostain muualta. Ehkä se saa jotain kiksejä siitä, kun katselee kärsimystäni.

Kaiken lisäksi suoraan sanottuna musta on hyvää vauhtia kuoriutumassa täysi ämmä. Sanon tuhmia asioita ihmisille ja teen vielä tuhmempia. Itsehän saan tästä kärsiä, ja viimeinen koettelemus oli eilen baarissa. T kolme tuntia lääppi yhtä naista baarissa silmieni edessä ja oli niinkuin mua ei olisikaan. Mun sydän itki verta. Ei sillä, että haluaisin sen kanssa mitään suurta, mutta olisin halunnut, että se "sekoilu" olisi ollut rauhassa etenemistä ja toisen ihon tunnustelua. Ei "hymyillään kun tavataan" ja "ei muistella pahalla" kliseitä. Koska mä opin sen, että joku voi oikeasti olla kiinnostunut siitä mitä mulla on sanottavaa ja millainen mä olen ihmisenä? Nykyään vain oletan automaattisesti sen, että toisen välittäminen lähtee siitä hetkestä kun sakset aukeaa.

Tästä tähän.