Eipä niistä litsareista joita viime postauksessa rukoilin, ois ollutkaan mitään hyötyä. Henkilö perui meidän tapaamisen ihan loppumetreillä. Siltä tuli edeltävänä yönä jokseenkin outo viesti, josta inasen loukkaannuin. Tuo ihminen on oikeasti ihan hemmetin tyhmä, jos se kuvittelee, että olen sen kanssa vaan harrastuksen takia. Ilmeisesti sillä ei ole mitään havaintoa siitä miten ikävöin, ja kuinka haluaisin sitä, että se tulis lähelle ja pitäisi lujaa vaan kiinni ja ois sanomatta yhtään mitään. Tuntu muuten järjettömän pahalta miten se ilmaisi asian kun oon ollu pitämättä siihen yhteyttä ja vaihdoin nroni. Ehkä se välittää musta ees vähän? Se vähän mainitsi ensi viikonlopusta tekstarissaan, toivottavasti se ottais sen askeleen ja soittais mulle. Mä en enää sitä kehtaa tehdä.

Tuntuu siltä taas vaihteeksi, että mä olen ihan puhkeamaisillani näistä tunteista. Haluisin itkeä tän kaiken pois ja uskoisin että se helpottais paljon, mutta ei mua itketä. Joskus ihmettelen itsekin, miksi mä edes jaksan yrittää yhtään mitään. Ihminen, jota rakastan enemmän kuin mitään, ei rakasta mua, ja se periaatteessa riittäisi mulle syyksi siihen, etten viittis enää kauaa hengailla muiden häiriönä. Tuntuu pahalta kirjoittaakin noin, mutta näin mä tunnen.

Eilen oli kaikesta tästä huolimatta paras päivä aikoihin, oltiin bestixen kanssa kara-åkessa kantiksessa. Alkuun tuntui siltä, että koko paikka on ihan kuollut, mutta sitten yhtäkkiä ihmiset sai suuren vimman alkaa laulaan, ja sehän passas meille. Luultiin jo ettei T ois ollut paikalla ollenkaan, mutta sitten bestis sanoi inasen ennen kahtatoista ne kauheat taikasanat "ONKO TOI T?!". Olihan se. T on mies, jonka viimeks tapasin baarissa, ja jonka kieli viihtyi mun kurkussa ehkä liiankin kauan, ja jonka lemppasin heti virallisen ensitapaamisen jälkeen. Voi olla että johtui liiallisen iloliemen nauttimisesta, mutta T näytti eilen paremmalta kuin aikoihin. Rupesin kyyläileen sen parempaa puolta eli peppua ihan tositarkoituksella ja olin melkein menossa tekeen jotain mitä oisin tänään katunu, kunnes se pudotti mut taas pilvilinnasta ja tuli lässyttämään meidän pöytään. Okei, eihän se sille mitään voi, mutta se on niin rasittavan kuulosta, etten ajatellu taaskaan panostaa yhtään sen enempää kuin viimekskään. Se vinku taas mulle kylään, mutta yllättäen en antanu lupaa.

En ehkä ansaitse sua, mutta sun rakkaus tekisi musta paremman ihmisen.